Keski-ikäinen nainen istuu olohuoneen sohvalla. Nainen niistää nenäliinaan ja vaikuttaa muutenkin kipeältä. Hän on kietoutunut vilttiin.
Julkaistu: 29.11.2021
UutisetHengitysterveys

Myös kausi-influenssa voi aiheuttaa pitkäaikaisia oireita

Oxfordin yliopiston tekemästä laajasta tutkimuksesta on saatu uutta tietoa, jonka mukaan myös kausi-influenssa voi aiheuttaa pitkittyneitä oireita.

Oireita, kuten epänormaaleja hengitysoireita, väsymystä ja päänsärkyä oli esiintynyt 3−6 kk sairastumisen jälkeen. Pitkittynyttä oireilua esiintyi vain noin kolmanneksella influenssan sairastaneella. Tutkimuksessa oli mukana sekä lievemmin että vakavammin sairastuneita henkilöitä. Lue Ylen uutisten juttu aiheesta 27.11.

Vakava influenssa voi tuoda mukanaan pneumokokkibakteerin aiheuttaman keuhkokuumeen, sydänlihastulehduksen, lisätä sydäninfarktin riskiä ja yli 65-vuotialla aivoinfarktin riskiä sekä laukaista kroonisen väsymysoireyhtymää muistuttavaa oireilua.

Hengitysliitto suosittelee influenssa- ja pneumokokkirokotteiden ottamista. Omasta rokotussuojasta kannattaa aktiivisesti huolehtia myös koronarokotteiden kohdalla.