mies kasvomaski käsidesi
Julkaistu: 7.6.2021
UutisetHengityssairaudetKorona

Rokottamattomia ja riskiryhmiä yhä tärkeää suojata

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan yksityisissä sisätiloissa täysin rokotettujen ihmisten on varsin turvallista tavata toisiaan ilman maskia tai turvavälejä. Julkisilla paikoilla ja julkisissa kulkuvälineissä kaikkien suositellaan edelleen käyttävän maskia.


Täysin rokotetut ihmiset voivat tavata ilman maskia tai turvavälejä melko turvallisesti myös rokottamattomia ihmisiä, jotka ovat kaikki samasta kotitaloudesta. Tällöin edellytyksenä on, että kukaan rokottamattomista ei kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi pitkäaikaista keuhkosairautta sairastavat, joiden sairaus on huonossa hoitotasapainossa.

Täysin rokotetulla tarkoitetaan ihmistä, joka on saanut kaksi rokoteannosta, ja jonka toisen annoksen saamisesta on kulunut vähintään viikko.

Oireisena tapaaminen on aina jätettävä väliin ja mentävä testiin rokotuksesta huolimatta. Myös Koronavilkku kannattaa edelleen pitää päällä.

Lue tarkemmat ohjeet rokotettujen maskin käytöstä ja turvaväleistä THL:n verkkosivuilla.