äänestyslaatikko
Julkaistu: 19.2.2021
UutisetHengitysterveysKoronaTiedotteet

SOSTE ja Hengitysliitto: Kuntavaalit järjestettävä turvallisesti

Hengitysliitto ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ovat huolissaan riskeistä, joita liittyy vaalien järjestämiseen akuutissa koronavirustilanteessa.

Koronan leviämistilanne vaihtelee huomattavasti eri puolilla maata ja myös rokotuksissa on suuria alueellisia eroja. On hyvin todennäköistä, että epidemiaa ei ole pystytty rauhoittamaan koko maassa vaaleihin mennessä ja vaalien toteuttamisessa tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja.

Päättäjien viesti on ollut, että vaalit tullaan järjestämään ajallaan. Tämä on oikea linja, mutta nyt tarvitaan ripeitä toimia, joilla varmistetaan kaikkien kansalaisten mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan ja toisaalta mahdollisuus turvalliseen äänestämiseen.

”Vaalien järjestäminen epidemia-aikana vaatii uudenlaista notkeutta ja rohkeita ratkaisuja. Esimerkiksi vaalivirkailijoiden rokottaminen olisi tärkeää, jotta ihmiset uskaltavat sitoutua toimimaan virkailijoina ja toisaalta, jotta heidät uskalletaan ottaa vastaan kodeissa ja laitoksissa. On myös täysin suomalaisen äänioikeuden periaatteiden vastaista, että sairastuminen tai jopa pelkkä altistuminen estäisi ihmistä käyttämään äänioikeuttaan. Voidaanko riskiryhmäläisille ja karanteenissa oleville esimerkiksi järjestää vahvojen suositusten kautta erilliset äänestysajat”, sanoo SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Tämänhetkisen tiedon mukaan pääasiassa yli 70-vuotiaiden pitäisi olla kertaalleen rokotettu vaaleihin mennessä, mutta tilanne voi olla myös erilainen riippuen Suomeen saatavista rokote-eristä. Varmaa kuitenkin on, että kaikki riskiryhmiin kuuluvat eivät ole saaneet rokotetta vielä vaaleihin mennessä. Järjestöissä nähdään, että kotiäänestys tulee olla mahdollista aiempaa keveämmin perustein ja toimintaohjeet tulee toimittaa etukäteen.

”Mikäli vaalit aiotaan järjestää turvallisesti, on otettava käyttöön runsaasti erilaisia tapoja varmistaa turvallinen äänestys. Voisiko rokottamattomille ikääntyneille ja riskiryhmäläisille esimerkiksi luoda ohituskaistan äänestyspaikoille tai peräti omat ennakkoäänestyspisteet? Ulkotiloissa äänestämistä on myös selvitettävä. Vaalipaikolle tarvitaan ehdottomasti myös virkailijoita, jotka huolehtivat annettujen turvallisuusohjeiden noudattamisesta”, esittää toiminnanjohtaja Markku Hyttinen Hengitysliitosta.

Lisätietoja:

Vertti Kiukas, pääsihteeri, SOSTE, vertti.kiukas@soste.fi, +358 40 592 4287

Markku Hyttinen, toiminnanjohtaja, Hengitysliitto ry, markku.hyttinen@hengitysliitto.fi, +358 40 516 3641