kuvituskuva rokotus
Julkaistu: 28.9.2021
UutisetKorona

Suomessa käytössä olevat koronarokotteet ovat testattuja ja turvallisia

Suomessa käytössä olevat koronarokotteet ovat Euroopan lääkeviraston (Ema) hyväksymiä, ja ennen hyväksyntää niitä on tutkittu samalla tavalla kuin muitakin rokotteita, kerrotaan Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa.

Ennen kuin rokote saa myyntiluvan, sitä on tutkittava ensin laboratoriossa ja sen jälkeen sekä eläin- että ihmiskokein. Ihmisillä rokotteita testataan kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään rokotteen turvallisuutta ja immuunivasteen syntymistä. Tässä vaiheessa tutkimuksessa on mukana vain joitakin kymmeniä terveitä vapaaehtoisia. Toisessa vaiheessa mukana on jo satoja vapaaehtoisia.

Kolmannessa vaiheessa tutkimukseen osallistuu tuhansia tai kymmeniä­tuhansia ihmisiä. Esimerkiksi Pfizerin ja Biontechin Comirnaty-rokotetta tutkittiin kolmannessa vaiheessa noin 43 000 ihmisen kokeessa. Koehenkilöitä oli mukana selvästi enemmän kuin myyntilupa olisi edellyttänyt.

Koronarokotteiden nopeaa kehittämistä edesauttoi myös se, että tutkijat eivät joutuneet aloittamaan kehitystyötä nollasta, sillä viruksen sukulaisviruksia on kiertänyt maailmalla jo pitkään. Rokotteen perimä saatiin myös selville nopeasti. Maailmanlaajuisesta pandemiasta johtuen rokotteiden kehitykseen löytyi paljon rahoitusta.

Lue lisää koronarokotteiden kehitystyöstä Helsingin Sanomien artikkelista.