Julkaistu: 8.12.2022
UutisetHengitysterveysIlmastonmuutosUlkoilma

Uutta tutkimustietoa ilmansaasteiden terveysvaikutuksista

Hengitysliitto suosittaa vähentämään aktiivisesti sää- ja ilmastoriskien haittoja.

Yle uutisoi 2.12. laajasta, Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa tehdystä, tutkimuksesta, jonka mukaan ilmansaasteet aiheuttavat vuodessa lähes miljoona kohtukuolemaa. Lisäksi ne aiheuttavat moninkertaisesti ennenaikaisia kuolemia. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 99 prosenttia maapallon väestöstä hengittää ilmaa, joka on uhaksi terveydelle.

Kaupunkien pienhiukkaset ja otsonipitoisuudet ovat yhteydessä terveysongelmiin ja kuolemiin samaan tapaan kuin tupakka ja asbesti. Vaikka Suomessa on perinteisesti ollut puhdas ilma, kaupungeissa pienhiukkaspitoisuudet ovat nousseet WHO:n ohjearvoissa haitalliselle tasolle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan pienhiukkaset aiheuttavat meillä noin 1 800 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Lievempien haittojen määrä on moninkertainen.

Hengitysliitto suosittaa vähentämään aktiivisesti sää- ja ilmastoriskien haittoja. Matalan kynnyksen tekoja voi viedä omaan arkeen Uutta ilmassa! -ohjelman avulla. Se täydentää uudella tutkimustiedolla vuonna 2019 tehtyä Sitä on nyt ilmassa! -ohjelmaa sää ja ilmastoriskeihin varautumisesta ja niiden vähentämisestä.