Julkaistu: 27.10.2022
UutisetHengitysterveysLiikuntaTiedotteet

Kellot siirtyvät, lähdetään mekin siis liikkeelle

Syksy saapuu ja sen mukana kellojen siirtäminen talviaikaan. Hengitysliitto suosittaa lisätunnin käytettäväksi liikkumiseen.

Liikunta parantaa elämänlaatua ja auttaa jaksamaan arjessa. Kun jaksaa lähteä päivässä useampia kertoja liikkeelle, paranee myös mieliala. Rentoutuminen ja voimien kerääminen onnistuu yhtä lailla paremmin, kun huolehtii peruskunnostaan.

Hengitysliitto suosittelee käyttämään talviajan tuoman lisätunnin liikkumiseen ja ottamaan kaverin mukaan.

– Yhdessä liikkuminen kannustaa ylös sohvalta ja lisää motivaatiota. Samalla se voi myös vähentää hengenahdistuksen ja kaatumisen pelkoja, liikunnan asiantuntija Veera Farin kertoo.

Arkisella matalan kynnyksen liikunnalla on sitä enemmän väliä, mitä enemmän ikää tulee. Tärkeintä on liikkeelle lähteminen. Lisää aktiivisuutta elämään saa valitsemalla hissin sijaan portaat, kävelemällä työ- ja asiointimatkat sekä kutsumalla kaverin vaikkapa haravointitalkoisiin.

– Vaikeaa hengityssairautta sairastavalle jo postin haku ulkoa voi merkitä päivän ulkoilusuoritusta, Veera Farin jatkaa.

Hengitysliitto innostaa ”Tärkeintä on lähteminen” -kampanjassa yhdessä Apteekkariliiton, Liikkuva aikuinen -ohjelman sekä Liikunnan aluejärjestöjen kanssa hengitysterveydestään kiinnostuneita suomalaisia keräämään liikkumisen lähtöpisteitä. Pisteen saa aina, kun lähtee liikkeelle tavalla tai toisella. Lähtöpistekortin voit tulostaa Hengitysliiton verkkosivuilta osoitteesta www.hengitysliitto.fi/tarkeintaonlahteminen.

”Tärkeintä on lähteminen” -kampanja pyörii tänä vuonna viimeistä kertaa, ja sen aikana moni hengitysyhdistys järjestää omia paikallisia liikuntatapahtumiaan. Tapahtumatiedot löytyvät yhdistysten omilta verkkosivuilta sekä Hengitysliiton verkkosivuilta.

– Tänä vuonna olemme kehittäneet ihmisten iloksi leikkimielisen kumisaapasjumpan yhteistyössä Hai – Colours -tuoteperheen (Berner Oy) kanssa. Ohje kumisaapasjumppaan on ladattavissa Hengitysliiton verkkosivuilta, Veera Farin vinkkaa.

Kellot siirretään talviaikaan 29.–30.10.