Palava tähtisädetikku
Julkaistu: 30.12.2020
UutisetHengityssairaudetKorona

Uudenvuoden ilotulituksissa on syytä noudattaa koronarajoituksia

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että ihmiset luopuisivat uudenvuoden ilotulituksista kokonaan. Hengitysliitto kehottaa ihmisiä noudattamaan alueellisia suosituksia.

Uudenvuodenjuhlaa voi seurata etänä kotisohvalla muun muassa Ylen kanavalla. Lisäksi esimerkiksi Helsingin taivasta valaisevat laserit, jotka välittävät uudenvuodenviestiä kaikkiin ilmansuuntiin. Katso oman kaupunkisi virtuaalitapahtumat kaupunkisi verkkosivuilta.

Ilotulitteet ärsyttävät hengitysteitä

Hengitysliittoon tulee paljon yhteydenottoja ilotulitteiden aiheuttamista hengitysongelmista. Moni hengityssairas on joutunut pysyttelemään uudenvuodenaattoina kotona, koska ilotulitteiden päästöt ja hajut ovat ärsyttäneet hengitysteitä ja pahentaneet oireita useiden tuntien ajan.

Hengitysliitto on ollut kannattamassa Rajat räiskeelle -kansalaisaloitetta, joka tähtää ilotulitteiden haittojen vähentämiseen. Kansalaisaloitetta käsiteltiin eduskunnassa marraskuussa 2019, jonka jälkeen se siirtyi talousvaliokunnan käsittelyyn.

Hengitysliitto toivoo, että kansalaisaloitteen käsittely etenee heti kun koronatilanne helpottuu. Oikein turvallista uuttavuotta kaikille!