Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina
Vuoden alussa on hyvä muistella vasta annettuja uudenvuoden lupauksia. Ehkä yksi niistä koski tupakoinnin lopettamista.
Vuoden alussa on hyvä muistella vasta annettuja uudenvuoden lupauksia. Ehkä yksi niistä koski tupakoinnin lopettamista.
Korkein hallinto-oikeus teki merkittävän linjapäätöksen tupakoinnista yksityisasunnoissa tiistaina 23.11.2021. Ratkaisu on vuosikirjapäätös, joka ohjaa jatkossa lain soveltamista.
Vain puolet aktiivisesti tupakoivista potilaista oli keskustellut tupakoinnin lopettamisesta lääkärin kanssa, käy ilmi LL Eveliina Hirvosen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.
Hallituksen antaman tupakkalain muutosesityksen tärkein muutos on tupakkapakkausten yhdenmukaistaminen. Tupakkalaissa esitetään myös tupakointikiellon laajentamista yleisille uimarannoille sekä leikkipuistoihin, mutta valitettavasti siinä ei puututa parveketupakointiin.
Turun kaupungin vuokrataloyhtiö TVT kieltää päivitetyssä vuokrasopimuksessaan tupakoinnin huoneistoissa, parvekkeilla, patioilla, asuntopihoilla ja taloyhtiön yhteisissä tiloissa. Muutos koskee yli 20 000 asukasta Turussa.
Hengitysliitto muistuttaa Savuton Suomi päivänä 27.8. siitä, että savuttomat asuinyhteisöt suojelevat meitä kaikkia terveyshaitoilta.
Stumppi-neuvontapuhelin palvelee jo normaalisti. Painotuotteita toimitetaan 3.8. alkaen.
Hengitysliiton puhelinneuvontapalvelut jäävät kesätauolle porrastetusti kesäkuun ja heinäkuun aikana.
Hengitysliitto antoi lausuntonsa kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmasta 11.6.2021.
Hengitysliitto antoi lausunnon tupakkalain muuttamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle 7.6.2021.