Kädet multaan! Vaali yhteyttäsi luontoon

Pidä kiinni yhteydestäsi luontoon ja paranna vastustuskykyäsi.

Hengitysliiton sää- ja ilmastoriskiohjelman ratkaisut 1 ja 2 korostavat luontosuhteen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Puutarhanhoito on hyvä keino edistää omaa luontosuhdetta ja vastustuskykyä.

Ihmisen immuunipuolustusjärjestelmä ei kehity riittävästi, jos ihmisen kosketus luontoon vähenee. Erityisesti kaupungeissa asuvien ihmisten luonnollinen yhteys luonnossa olevaan, terveydelle hyödylliseen mikrobilajistoon on vähentynyt. Seurauksena ihminen voi esimerkiksi allergisoitua jollekin luonnolliselle ja tavallisesti vaarattomalle asialle.

Mitä voit itse tehdä?

  • Vietä aikaasi luonnossa. Kaupungeissakin löytyy usein puistoja, virkistysalueita, puita, pensaita ja rantoja. Luonnossa oleilu ja liikkuminen laskee myös stressitasoa ja vaikuttaa myönteisesti mielialaan.
  • Huolehdi, että lapset viettävät aikaa luonnossa ja luonnonmukaisessa ympäristössä. Perinteinen maalaistalon bakteeristo pienentää lapsen riskiä sairastua astmaan. Lapsen on siis hyvä antaa touhuta pihalla ja eläinten kanssa, pienistä sotkuista välittämättä.
  • Sormet kannattaa työntää multaan. Puutarhanhoito on hyvä keino ylläpitää vastustuskykyä.

Useimmilla meistä on kotonaan viherkasveja, joillakin sen lisäksi kukkaruukkujasesonkien mukaan. Parvekkeilla, viljelylaatikoissa, pihoissa ja puutarhoissa voi kädet työntää helposti multaan ja nauttia kosketuksesta luontoon kaikin aistein.

Kokosimme tälle sivulle vinkkejä, mitä kotipuutarhurin tulee huomioida keväällä, kesällä ja syksyllä.

Kotipuutarhurin kevät

Maa nukkuu talviunta, kun reipas kotipuutarhuri alkaa jo suunnitella tulevia istutuksia parvekkeelle tai puutarhaan.

Kotipuutarhurin kesä

Kesä on puutarhurin parhainta aikaa. Silloin tekemistä riittää ja voi nauttia täysin rinnoin kasvun ihmeestä.

Kotipuutarhurin syksy

Syksyllä kotipuutarhuri korjaa satoa ja palkitsee kasvimaan palauttamalla siihen ravinteet.

Kysymyksiä ja vastauksia puutarhanhoidosta

Alppiruudun lehdet mustuvat, ja niissä on näkynyt valkoisia kirvoja. Mitä pitäisi tehdä?

Erityisesti alppiruusun lehtien alapinnoilla voi esiintyä kirvoja, jotka imevät kasvinesteitä. Mikäli alppiruusu on iso, torjuminen on mahdotonta, sillä juurten kautta vaikuttavia torjunta-aineita ei ole saatavana. Kirvojen esiintyminen on muutenkin vaihtelevaa, kun niitä on runsaasti, niitä on joka paikassa. Alppiruusua voi yrittää suihkuttaa voimakkaalla vesisuihkulla tai esimerkiksi luonnonmukaisella nokkosvedellä, jota pystyy itsekin valmistamaan. Aine on kuitenkin saatava lehtien alapinnoille. Mikäli tässä on ollut kyse kirvoista (alppiruusun tuholaisena on myös vaalea jauhiainen), leppäkertut ovat niiden luontaisia vihollisia, ja niiden kerääminen alppiruusulle auttaa pidemmällä aikavälillä.

Saako vanhan, ison ja ruskeaksi menneen tuijan vielä vihreäksi?

Tuskin. Tuija kestää hyvin leikkaamista, mutta jos se on kokonaan ruskistunut ilman, että juuria on vahingoitettu, saattaa kyse olla kasvitaudista.

Pitääkö pölytyksen takia istuttaa kaksi kirsikkapuuta vai riittääkö yksi?

Osa kirsikkalajikkeista on itsepölyttyviä, mutta ristipölytys on lähes aina hyödyksi, eli 2 lajiketta on hyväksi. Tietysti toinen puista voi olla myös esimerkiksi lähellä olevan naapurin.

Miten raskaan savisen maan saa perennoille paremmaksi?

Maahan pitää lisätä karkeaa hiekkaa ja hitaasti maatuavaa orgaanista ainesta, jossa on hyvä mikrobiaktiivisuus. Mikrobit parantavat savimaan mururakennetta.

Miten saa nurmikon, jossa ei olisi apilaa?

Valkoapila on luonnonvarainen ja leviää luonnosta, vaikka sitä ei olisikaan siemenseoksessa. Jos ei halua valkoapilaa, kannattaa ostaa hyvälaatuinen siemen, joka muodostaa tiheän kasvuston. Hoitamalla sitä nurmikko pysyy niin tiheänä, että valkoapilan ja muiden rikkojen pääsy nurmikolle on huomattavasti vaikeampaa.

Mitkä ovat parhaita kumppanuuskasveja kurpitsoille?

Kurpitsalle hyvä kumppanuuskasveja ovat esimerkiksi maissi, munakoiso, retiisi ja sipuli. Huono kumppanuuskasvi on puolestaan peruna.

Miten voisin saada lisää pölyttäjiä pihalleni?

Suosi puutarhassa pölyttäjäystävällisiä kasveja. Voit kylvääm yös mm. nurmikon joukkoon uutta GreenCaren Pörriäisen kukkaseosta.

Muita tapoja lisätä pölyttäjien määrää kotipihalla:

  • kasvata hyötykasveja
  • luo pesä- ja talvehtimispaikkoja pölyttäjille: esim. hyönteishotelli, kohopenkki, lahopuu
  • anna luonnonkukkien kasvaa ainakin osassa puutarhaa, monet ns. rikkakasvit ovat pölyttäjille tärkeitä mesikasveja
  • älä käytä puutarhassa luonnolle haitallisia torjunta-aineita

Millainen olisi paras kasvualusta viiniköynnökselle?

Viiniköynnös on Suomessa kasvualueensa äärirajoilla, mutta tietyt venäläiset ja latvialaiset lajikkeet selviävät kyllä lämpimillä kasvupaikoilla. Kasvualustan tulisi olla syvään multava, kuitenkin hiekkainen ja hyvin kalkittu. Valitse mahdollisimman lämmin kasvupaikka, jotkin lajikkeet kannattaa nuorina suojata talveksi.

Milloin ja miten vanhaa lehmusta voi leikata?

Lehmus ei kuulu leikattaviin puulajeihin. Jos puuta pitää jostain syystä leikata, pitää se tehdä niin, että puu on vielä lehmuksen mallinen eikä niin sanotusti tapittamalla. Kuivia oksia voi leikata ympäri vuoden ja muu leikkaaminen kannattaa tehdä loppukesällä. Vähän kerrallaan on parempi kuin paljon.

Miten poistan sammalta sorapolulta?

Sammaleenpoistoon sopii joko mekaaninen haraus tai esimerkiksi luonnonmmukaiset etikkapohjaiset valmisteet.

Nurmikkoni on vielä lumen alla, voinko lannoittaa lumen päälle?

Lannoitus tehdään aina vasta, kun lumet ovat sulaneet, sää on lämmennyt ja maa on hieman kuivahtanut, mutta omaa vielä kevätkosteutta.

Kiitos vastauksista: tuoteryhmäpäällikkö Jussi Petäjä Berner Oy.

sitä on nyt ilmassa ohjelma ilmastoriskiohjelman kansi helsingin kaupunki maisema

Sitä on nyt ilmassa

Tutustu Hengitysliiton sää- ja ilmastoriski -ohjelmaan.