Julkaistu: 24.11.2020
Artikkelit ja blogikirjoitukset

Osa 2: Vertaistuki auttaa sisäilmasta oireilevaa lasta

Ratkaistaan yhdessä -hanke julkaisee 3-osaisen blogisarjan. Vertaistuki auttaa sisäilmasta sairastavaa lasta, Minna Pitkäniemi kirjoittaa sarjan 2. osassa.

”Ekan kerran moneen vuoteen tuli tunne, etten oo yksin. Tästä voi selvitä.” Näin kertoo sisäilmasta oireileva koululainen, joka osallistui vertaisryhmään. Ohjattu vertaistuki on hyvä keino koululaisen tukemiseen haastavassa tilanteessa.  

Omasta kouluajastani muistan, kuinka juostiin välitunneilla puiden väleissä, pelattiin pihalla jalkapalloa ja kikatettiin luokkaretkillä linja-auton takapenkillä. Monelle muullekin on varmasti jäänyt omista kouluajoista mieleen muiden kanssa tekeminen – ei niinkään tietyn tunnin sisältö.  

Yhdessä tekeminen ei aina toteudu. Sisäilmasta oireilevalle koululaiselle saattaa tulla jatkuvia poissaoloja tai koulunvaihdoksia. Kokemuksia voi olla vaikea jakaa toisille ja vaarana on, että lapsi tai nuori jää haastavan teeman kanssa yksin.  

Sisäilmaoireilu ei välttämättä näy päälle päin. Muiden voi olla vaikea ymmärtää, mistä on kyse. Eräs nuori kuvasi asiaa näin: ”Jos mulla olisi vaikka diabetes ja kertoisin siitä muille, niin jotenkin ne tietäis, mitä se tarkoittaa. Mutta kun kertoo, että oireilee sisäilmaongelmille, muut ajattelee: ’eihän toi voi olla totta, vaikea uskoa’”.  

”Kun saa jakaa, ei ole yksin” – ryhmä on koululaiselle tärkeä  

Sisäilmaongelmaiset kiinteistöt on korjattava. Kiinteistöjen tutkiminen ja korjaaminen vie usein paljon aikaa. Koululaisten arkea on parannettava samanaikaisesti kiinteistön korjaamisprosessin kanssa. Oireilun ja sairastelun keskellä elävä koululainen toivoo tilanteeseen ratkaisua.  

Ratkaistaan yhdessä! -hanke järjestää yhteistyökunnissaan sisäilmasta oireilevien lasten ja nuorten vertais- ja virkistystoimintaa perheiden toiveiden mukaan. Hankkeen vertaistoiminnan avainsananoja ovat toivo ja muutos – moni asia muuttuu, kun asioihin puututaan.  

On tärkeää tehdä asiat näkyviksi. Tämä voi tapahtua turvallisessa vertaisryhmässä, jossa toiminta on tavoitteellista, ohjattua, suunnitelmallista ja ikätasolle sopivaa. Hankkeessa järjestetyissä lasten vertaisryhmissä ohjaajana toimii lasten tukemiseen perehtynyt ammattilainen. 

Vertaisryhmissä pohditaan yhdessä, mikä auttaa silloin, kun on hankalaa ja mistä löytyy voimavaroja. Omien läheisten tuen ja omien vahvuuksien kartoittaminen on tärkeää – samoin omien tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen. Tulevaisuutta pohditaan toiveikkaassa valossa.  

Sisäilmasta oireilevan lapsen elämänpiiri saattaa kaventua. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen synnyttää kuitenkin toivoa. Erään sairastuneen nuoren vanhempi kuvaa vertaistuen merkitystä näin: ”Vertaistuen tarve on iso. Saimme todella paljon apua ryhmästä. Lapsi huomasi, ettei hän ole yksin.”  

Sisäilmasta oireilevien lasten vertaistoimintaa järjestetään Ratkaistaan yhdessä! -hankkeen kumppanikunnissa (2018–2020). Sitaatit ovat peräisin sisäilmasta oireilevilta koululaisilta ja heidän vanhemmiltaan, joita Minna Pitkäniemi haastatteli.

Kuva: Shutterstockin kuvituskuva.

Bloggaaja
Minna Pitkäniemi

suunnittelija
Hengitysliitto

Toimin Hengitysliitossa Ratkaistaan yhdessä! -hankkeen Etelä-Suomen suunnittelijana. Hankkeen tavoitteena on kehittää eri toimijoiden kanssa ratkaisuja, joiden avulla tuetaan päiväkotien ja koulujen sisäilmasta oireilevien lasten oppimisjärjestelyjä, sosiaalista kanssakäymistä sekä vanhempien osallisuutta

Koulutukseltani olen esiopettaja. Olen työskennellyt lasten ja nuorten parissa päiväkodeissa, kouluissa ja kehittämishankkeissa.

Ratkaistaan yhdessä! -hanke