Julkaistu: 10.8.2020
Uutiset

Ilmanvaihdon tehostaminen suojaa tartunnoilta

Ilmanvaihtoon perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan huonosti toimiva ilmanvaihto levittää koronavirustartuntoja. Sen sijaan hyvin toimiva ilmanvaihto estää tartuntoja. Hengitysliiton asiantuntijat muistuttavat, että toimiva ilmanvaihto on ensiarvoisen tärkeä rakennuksen hyvän sisäilman kannalta.

Koronaviruksen tarttumisesta sisätiloissa ilmateitse on kirjoitettu eri medioissa viime aikoina paljon. Kirjoittelun lähtölaukaus oli WHO:n heinäkuun alussa antama lausunto, jossa todetaan, että koronaviruksen ilmateitse tarttuminen on olemassa oleva riski. Aiemmin viruksen ilmateitse tarttumista ei ole pidetty merkittävänä.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteaa WHO:n lausunnon perusteella, että ilmanvaihdolla on merkitystä viruksen tarttumiseen, mutta suosituksia ilmanvaihdosta ja sisätilojen henkilömääristä se ei ole antanut.

Helsingin Sanomiin 31.7. haastatellun Aalto-yliopiston virtausfysiikan apulaisprofessorin Ville Vuorisen mukaan ilmanvaihdolla on merkitystä erityisesti isoissa tiloissa, kuten luokkahuoneissa. Kotona ilmanvaihdon merkitys virustartuntojen suhteen ei ole niin merkittävä, koska kotona perheenjäsenet ovat paljon läheisissä kontakteissa toisiinsa.

Vuorisen mukaan keskeistä tartuntojen ehkäisyssä on edelleen lähikontaktien välttäminen, mutta ilmassa oleva viruspitoisuuden kasvua voidaan laimentaa myös ilmanvaihtoa tehostamalla. Mitä tehokkaammin ilmanvaihdon säätää toimimaan, sitä nopeammin ilmassa leijuvat viruspilvet laimentuvat. 

”Esimerkiksi jos ilma vaihtuu kahden kerran sijasta neljä kertaa tunnissa, ilman keskimääräiset viruspitoisuudet puolittuvat”, Vuorinen sanoo Helsingin Sanomissa.

Myös Hengitysliiton sisäilma-asiantuntijat korostavat riittävän ilmanvaihdon merkitystä korona-aikana.

”Ilmanvaihdon toiminta on aina suunniteltava ja säädettävä rakennuskohtaisesti. Korona-aikana erityisesti kouluissa ja toimistotiloissa koneellista ilmanvaihtoa pitäisi tehostaa rakennuksen käytön aikana ja käytön ajan ulkopuolella varmistaa ilman riittävä vaihtuvuus kaikissa huonetiloissa. Ilmanvaihdon tehoa voi säätää rakennuksen käyttäjämäärän ja toiminnan mukaan. Riittävä ilmanvaihto ylläpitää rakennuksen hyvää sisäilmaa ja pitää rakennuksen rakenteet kunnossa”, Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvonnan päällikkö Timo Kujala sanoo.

Lisätietoa:

Tietoa ilmanvaihdosta Hengitysliiton verkkosivuilla

Helsingin Sanomat: Hyvä sisäilma suojaa tartunnoilta

Helsingin Sanomat: Suomen ohjeet koronaviruksen ehkäisystä ovat puutteelliset, kritisoi apulaisprofessori – ilmanvaihtoon liittyy riski, joka ajankohtaistuu pian

Yle: Koronavirus saattaa tarttua ilmateitse sisätiloissa, mutta julkisten tilojen ilmanvaihdosta tai tuuletuksesta ei ole virallista ohjeistusta

Sisäilmauutiset: Tehokas ilmanvaihto auttaa koronaepidemian hillitsemisessä