Julkaistu: 31.1.2020
Uutiset

Pieni ele sai lahjoituksia 2 miljoonaa pitkäaikaissairaille ja vammaisille

Perinteinen Pieni ele -lipaskeräys sai suomalaiset tukemaan jälleen pitkäaikaissairaiden ja vammaisten arjen helpottamista. Keräys oli keväällä eduskuntavaalien ja -eu-vaalien äänestyspaikoilla.

Lahjoituksilla saadaan muun muassa kuntoutusta, apuvälineitä, virkistystoimintaa ja vertaistukiryhmiä. Lahjoitusten avulla helpotetaan ja piristetään monen sairastuneen tai vammaisen arkea. Useille lahjoittajille keräykseen osallistuminen on pitkä perinne hyvän asian puolesta. Vuoden 2019 keräyksissä suomalaiset lahjoittivat Pienelle eleelle 2 miljoonaa euroa.

– Suuri kiitos kaikille lahjoittajille ja vapaaehtoisille! Lahjoitusten avulla varmistetaan, ettei kukaan jää yksin sairautensa, vammansa tai mielenterveyshaasteidensa kanssa arjen keskellä, kertoo keräyksen toiminnanjohtaja Erika Mäntylä.

Vapaaehtoisia mukana yli 10 000

Moni keräyksen vapaaehtoisista lipaskerääjistä on itsekin sairastunut tai vammautunut. Yli 10 000 vapaaehtoisen yhteistyöllä on mahdollista järjestää koko Suomen kokoinen keräys.

– Saan hyvän mielen ja on vain niin mukava päästä auttamaan! Lahjoitusten avulla me pystymme järjestämään esimerkiksi epilepsiaa sairastaville ja heidän perheilleen virkistysviikonlopun, kiittelee monta vuotta vapaaehtoisena toiminut Ritva Malinen Kotkasta.

Seuraava keräys on keväällä 2021.

Pienen eleen tuella Allergia-, Iho- ja Astmaliitto, Epilepsialiitto, Förbundet De Utvecklingsstördas Väl, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Kehitysvammaliitto, Kuuloliitto, Kuurojen Liitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Neuroliitto, Näkövammaisten liitto, Psoriasisliitto, Suomen Diabetesliitto, Suomen Reumaliitto ja Suomen Sydänliitto tukevat sairastuneita ja vammaisia.