Kielet

Tukes: älä käytä otsonointia koronan torjuntaan – jopa hengenvaarallista

28.04.2020
Maailmalta
otsonointi
Koronavirustilanteen aikana markkinoidaan otsonointia viruksen torjuntaan, vaikka tehosta ei ole tieteellistä näyttöä. Otsoni on ihmiselle vaarallista hengitettynä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES muistuttaa, että otsonaattoreita ei pidä käyttää koronaviruksen torjuntaan. Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että menetelmä tuhoaisi viruksia. Mikäli laitetta käyttää väärin, otsonointi voi lisäksi olla hengenvaarallista.
Jo pieninä pitoisuuksina otsoni vaikeuttaa hengittämistä ja aiheuttaa terveyshaittoja. Keuhkosairauksia sairastaville otsonille altistuminen on erityisen vaarallista.

Ammattilaiset suorittavat otsonointeja esimerkiksi savuvahinkojen poistamiseen. Tällöin ilmanvaihto suljetaan ja otsonin pääsy estetään esimerkiksi taloyhtiön muihin asuntoihin. Myös otsonoitavat tilat on tyhjennettävä kokonaan ja tilat ovat käyttökiellossa toimenpiteen jälkeen. Otsonoituja tiloja tuuletetaan huolellisesti noin kaksi vuorokautta ja ilmanvaihtoa tehostetaan. Otsonoitujen tilojen pinnat puhdistetaan vielä pyyhkimällä varoajan jälkeen ennen tilojen käyttöönottoa.

Otsonoinnin yhteydessä syntyy terveydelle haitallisia pienhiukkasia tai yhdisteitä, jotka voivat kiinnittyä pintoihin ja rakenteisiin.
Tällä hetkellä Tukes, THL ja TTL suosittelevat, että otsonaattoreita ei markkinoida mikrobien torjuntaan. Lisäksi jos niitä käytetään esim. hajujen poistoon, niitä käyttäisivät vain ammattimaisesti toimivat yritykset.

Lue lisää: THL