Julkaistu: 20.5.2020
Uutiset

Päivitetty viranomaisohje: yli 70-vuotiaita voi tavata varotoimet huomioiden

Uuden viranomaisohjeen mukaan yli 70-vuotiaita voi tavata, mutta varotoimia kannattaa noudattaa. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä myös poikkeusoloissa. Ikäihmisiä ei saa jättää yksin, Hengitysliitto muistuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Sosiaali- ja terveysministeriö ovat päättäneet höllentää koronapandemian vuoksi tehtyjä toimintaohjeita

Uuden ohjeistuksen mukaan yli 70-vuotiaita voi tavata, mutta ulkona, käsihygieniasta huolehtien ja turvavälit muistaen. Fyysisiä lähikontakteja kuten halaamista ei suositella ja hyvää käsihygieniaa on edelleen noudatettava. Esimerkiksi ulkoilmassa tapaaminen on suositeltava keino pitää yllä sosiaalisia suhteita. Ikäihmisiä ei pidä tavata, jos on pieniäkään flunssan oireita.

Koronapandemian alettua viranomaiset suosittelivat yli 70-vuotiaita elämään karanteeninkaltaisissa olosuhteissa eli eristäytymään ihmiskontakteista. Suosituksia kuitenkin höllennettiin, koska pitkään jatkuvalla eristyksellä on huonoja vaikutuksia iäkkäille ihmisille. 

Hengitysliitto on muistuttanut koronapandemian ajan, että ikäihmisiä ei saa jättää yksin myöskään koronan aikana, vaikka taudin leviämistä pyritäänkin estämään. Etäyhteydet ovat edelleen hyvä tapa pitää yhteyttä läheisiin, jos fyysinen tapaaminen on vaikeaa. Kasvokkaista tapaamista ne eivät kuitenkaan voita.