Julkaistu: 9.3.2023
Artikkelit ja blogikirjoituksetUutisetSisäilma

Sisäilmatilanteiden historian havinaa kansien välissä

Hengitysliiton sisäilma- ja korjausneuvontatiimi napsautti lukulampun päälle ja tutustui toimittaja Seppo Mölsän (2022) kirjaan Näin Suomi homehtui.

Seppo Mölsä
Näin Suomi homehtui
Aviador Kustannus 2022
192 sivua

Näin Suomi homehtui -kirjassa esitellään sisäilmaongelmien kehittymistä ja seurantaa viimeisten 40–50 vuoden ajalta. Aihetta lähestytään niin rakenteiden ja materiaalien, politiikan, lääkäreiden kuin sisäilmasta oireilun näkökulmasta. Pääpaino on rakennusten kosteus- ja homevaurioissa, jotka alun perin nähtiin vain esteettisenä haittana eikä niinkään vakavien ongelmien aiheuttajana.

Pääosin kirja perustuu Rakennuslehden ja Sanoman arkistoista poimittuihin juttuihin, seminaariesityksiin sekä haastatteluihin, joita Mölsä on pitkän uransa aikana koonnut.

Riskirakenteita ja puutteellista kosteudenhallintaa

Mölsä kertoo sisäilmaongelmien taustalla olevan 1960-luvun rakentamisen kiihtyminen sekä 1970-luvun energiakriisi. Lisäksi rakentamista tuolloin ohjannut niin sanottu hyvä rakennustapa ei loppujen lopuksi osoittautunutkaan kovin hyväksi. 1960–80-luvuilla kyseinen rakennustapa aiheutti rivi- ja pientaloihin lukuisia tyyppivirheitä. Näitä kutsutaan riskirakenteiksi, jotka ovat alttiita homevaurioille. Tyypillistä aikakaudelle oli myös kosteusriskien aliarviointi ja se, ettei niitä tunnistettu. Huoli riskirakenteista on edelleen ajankohtainen: miten rakenteet kestävän muuttuvaa ilmastoa ja kosteuslisää?

Homevaurioihin johtivat myös kiire, kosteusriskeistä piittaamaton suunnittelu sekä mieltymys muutokseen. Tätä kuvaa hyvin yhden haastatellun kommentti siitä, miten ”rakentamisesta on tullut käytännön kokeilujen kenttälaboratorio”.

Onneksi työmaan kosteudenhallinnalle on sittemmin laadittu ohjeita, kuten Oulun rakennusvalvonnan julkaisema Kuivaketju10-ohje.

Lisää ääntä sisäilmasta oireileville

Kirjassa todetaan Suomessa olevan paljon sisäilmasta oireilevia suhteessa näkyviin kosteusvaurioihin. Asiantuntijoiden mukaan kyse on ongelmasta, joka on kylmän ilmaston maille ominainen. Rakenteet ovat paksuja ja monikerroksisia, jolloin rakennusvirheet ja ylimääräisen kosteuden vaikutukset ovat suuret. Suomalaiset viettävät myös paljon aikaa sisällä, mikä voi osaltaan korostaa ongelmaa.

Mölsän mukaan lääkäreiden näkemys sisäilmasta oireilusta on vuosien saatossa muuttunut kriittisemmäksi. Kuitenkin Hengitysliiton saaneen kokemustiedon pohjalta sisäilmasta oireilevilla on aina ollut vaikeuksia tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvostavalla tavalla. Tämänkin kirjan perusteella oireilevan kunnioittavaan kohtaamiseen lienee vielä matkaa. Sisäilmasta oireilevien kokemustiedolle ei ole syystä tai toisesta kirjassa ollut sijaa.

Onneksi sisäilmasta oireilevien tilanteen ratkaisu ei pääty siihen, mihin kirjan sivut. Heitä edustavat järjestöt otetaan mukaan asiantuntijaryhmiin ja kokemustietoa halutaan kuulla. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa rakennetaan parempaa tulevaisuutta sisäilmasta oireileville.

Seppo Mölsän kirja on kokonaisuus sisäilmatilanteiden historian havinaa, joka on hyvä tuntea ja tiedostaa. Etenkin rakenteisiin liittyvien asioiden soisi olevan osa kansalaisten yleistietoa. Sisäilmasta oireilun osalta toivoisi tulevaisuuden olevan menneisyyttä valoisampi.

Kirsi Säkkinen, Hanna Kyrönviita, Sari Mäki