Hengitysliitto

Hengitysliitto on sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka tehtävänä on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää, jotta meidän kaikkien olisi helpompi hengittää.

Hengitysterveyden edistäminen merkitsee erityisesti hyvän hengitys- ja sisäilmaan liittyvien asioiden nostamista esille sekä liikunnan, terveellisten elämäntapojen ja savuttomuuden puolesta puhumista. 

Hengityssairaiden hyvää elämää edistetään tuottamalla tietoa ja ottamalla kantaa sairastuneiden palveluihin ja hyvään hoitoon. Tavoitteena on, että hengityssairaat ja heidän läheisensä voivat elää tasavertaista ja aktiivista elämää, osallistua yhteiskuntaan sekä tukea toisiaan toimimalla vapaaehtoisina, vertaisina ja kokemustoimijoina.

Tuotamme materiaalia hengitysterveydestä ja -sairauksista kiinnostuneille. Lisäksi tuotamme myös sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisille suunnattua materiaalia, kuten Hengityskanava-uutiskirjettä.

Noin joka 5. suomalaisella on hengityssairaus. Hengitysliittoon kuuluu noin 27 000 jäsentä, 84 paikallista hengitysyhdistystä ja 2 valtakunnallista yhdistystä.

 

 

Vuosikatsaus 2017

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2017

Jos tarvitset ruotsinkielistä Hengitysliiton logoa, ota yhteys tiedotus@hengitysliitto.fi.

Lataa Hengitysliiton logot

Hengitysliitto logo väri png
Hengitysliitto logo väri eps
Hengitysliitto logo mustavalkoinen png
Hengitysliitto logo mustavalkoinen eps

Hengitysliitto sosiaalisessa mediassa

  • Facebook : 2139755382719656

    Hengitysliitto

    Tänä vuonna emme pääse valitettavasti osallistumaan Helsinki Pride -tapahtumaan, mutta toivotamme viime vuoden tapahtumasta otetulla kuvalla kaikille hyvää suvaitsevuuden viikkoa ja kuukautta!

  • Facebook : 2139738452721349

    Hengitysliitto

    Harvinainen Maraton on Suomessa ensimmäinen liikunnallinen tapahtuma, joka järjestetään harvinaista keuhkosairautta sairastaville, keuhkonsiirron saaneille, heidän läheisilleen ja muille asiasta kiinnostuneille.

    Vielä ehdit osallistumaan tapahtumaan ilmoittautumalla 29.6. mennessä!

    Osallistuminen osoitteessa: https://bit.ly/2KdCuiU

  • Facebook : 2139416006086927

    Hengitysliitto

    Hengitysliiton keskustoimisto jää kesätauolle heinäkuun ajaksi. Liiton Facebook päivystää taas 17.7.2018 eteenpäin. Yksityisviesteihin ei kuitenkaan voida heti vastata, sillä suurin osa asiantuntijoista palaa työn äärelle vasta 6.8.2018. Hyvää kesää!

  • Facebook : 2139369809424880

    Hengitysliitto

    Yksi elämä järjestää SuomiAreenassa yhdessä Lääkäriliiton, Doctagonin ja CGI:n kanssa Terveydenhuollon hyvät ja huonot uutiset, johon sisältyy kolme terveydenhuoltoon liittyvää debaattia. Keskusteiluissa käsitellään muun muassa terveydenhuollon robotiikkaa ja sotea. Liity kuulolle 18.7 klo 13-14!

  • Facebook : 2136558973039297

    Hengitysliitto

    Onko sinulla heinänuha tai allergiasta johtuvia hengitystieoireita? Toimittaja etsii kauttamme haastateltavaa kertomaan arjen kokemuksistaan aikakauslehteen. Kuva otetaan, mutta haastattelu onnistuu tarvittaessa myös puhelimitse. Laita yhteystietosi yksityisviestillä niin välitämme ne eteenpäin toimittajalle!