Juuri julkistettu selvitys osoittaa, kuinka iso taloudellinen merkitys lähiluonnon terveysvaikutuksilla voi olla kansantautien torjunnassa. Selvityksen tekijöinä ovat Luonnonvarakeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Raportin voi ladata Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta.
Selvitys nostaa esiin, kuinka merkittäviä terveysvaikutuksia luonnosta voi saada. Suomessa hyödyt saadaan usein arjen lähiluonnosta, vapaa-ajan luontoretkiltä ja mökkeilyn kautta. Hengitysterveyden edistämisen kannalta metsillä ja viherympäristöillä voi olla vaikutusta muun muassa astman ennaltaehkäisyyn ja lääkityksen käyttöön. Vahvin näyttö löytyy luontoon pääsyn ja mielen hyvinvoinnin väliltä. Selvityksessä suositellaan, että luonnon terveysvaikutukset tulee ottaa entistä paremmin huomioon esimerkiksi kuntien kaavoitusratkaisuissa sekä sosiaali- ja terveysalalla hoitopolkujen ja -suositusten suunnittelussa.
– Tämä selvitys vahvistaa käsitystämme siitä, että luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on entistä tärkeämpää ja jokaisella on oltava mahdollisuus luontokontaktiin, erityisasiantuntija Sari Mäki kommentoi.
– Ilmastonmuutoksen tuottamat sää- ja ilmastoriskit näkyvät jo arjessa. Lähiluonto ja luontokontakti voivat suojata ilmansaasteilta ja helteeltä sekä vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa. Vinkkejä luontokontaktin vahvistamiseen niin päättäjille kuin kansalaisillekin löytyy Hengitysliiton ”Sitä on nyt ilmassa” ja ”Uutta ilmassa” -ohjelmista Mäki jatkaa.
Hengitysliiton sää- ja ilmastoriskiohjelmat ovat ladattavissa verkosta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Olemme mukana myös Filhan hallinnoimassa Luontohengähdys-hankkeessa, jossa vahvistetaan luontokontaktien määrää tarjoamalla matalan kynnyksen luontotoimintaa ja tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista 50-vuotiaille hengityssairautta sairastaville Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueilla vuosina 2024–2026.