Unilukkarit ja Hengitysliitto yhdessä esillä
On tärkeää kannustaa kaikki ikäpolvet lähtemään liikkeelle.
On tärkeää kannustaa kaikki ikäpolvet lähtemään liikkeelle.
Hengitysliitto lahjoitti Lohjan sairaalalle hengityksen apuvälineitä, joita voidaan käyttää muun muassa hengityssairaiden hoidossa ja kuntoutuksessa.
Jokainen tulisijan käyttäjä voi itse vaikuttaa siihen, millaista savua talon piipusta kohoaa.
Hengitysliitto on kutsuttu kansanedustajien sisäilmaryhmän jäseneksi.
Talvi lähestyy ja puun pienpoltto kodeissa on taas hyvinkin ajankohtaista. Jokainen tulisijan käyttäjä voi itse vaikuttaa siihen, millaista savua talon piipusta kohoaa.
Suomella on tutkimuksen mukaan vahva maine ympäristöpolitiikan ja kestävän kehityksen maana.
Hengitysliitto kiittää jokaista Heli-arpajaisiin osallistunutta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan taas huhtikuussa 2024.
Kansainvälistä vertaistuen päivää vietetään torstaina 19.10.2023.
Hengitysliitto lahjoitti Kanta-Hämeen keskussairaalalle hengityksen apuvälineitä, joita voidaan käyttää muun muassa hengityssairaiden hoidossa ja kuntoutuksessa.
Astman omahoidon ABC -hanke tuottaa työikäisille tukea astman omahoitoon.