Verkkotoiminnassa takana vilkas alkuvuosi
Luennot, vertaisillat ja jumpat ovat houkutelleet alkuvuoden aikana verkon ääreen paljon innostuneita osallistujia.
Luennot, vertaisillat ja jumpat ovat houkutelleet alkuvuoden aikana verkon ääreen paljon innostuneita osallistujia.
Kyselyn tavoitteena on koota tietoa järjestöjen vaikuttamistyön tueksi ja tuoda sairastuneiden näkökulmia ja mahdollisia haasteita päätöksentekijöiden tietoon.
Siitepölytiedotukset eivät ilmesty enää säännöllisesti, mutta norkko.fi-sivustoa ja siitepölytiedotuksen sosiaalisen median kanavia pyritään päivittämään aina kun se on mahdollista.
Tutkimuksen mukaan taakkaa voivat aiheuttaa esimerkiksi arjen lääkehoitorutiinit, hoidon pirstaleisuus sekä ympäristöahdistus.
Vuoden 2024 Kuulemisviikoilla Hengitysliitto selvittää uniapneaa sairastavien kokemuksia hoidosta ja omahoidosta.
Tutkimuksissa on vaikea erotella asuinympäristön ja muiden seikkojen vaikutuksia astmaan sairastumiseen. Kodin homevaurioiden ja kosteuden haitoista on kuitenkin saatu näyttöä myös useissa suomalaistutkimuksissa.
Astman syntyyn vaikuttavat lisäksi muun muassa geneettiset, ympäristölliset ja elintapoihin liittyvät seikat.
Webinaarin tavoitteena on lisätä ymmärrystä harvinaisuudesta sekä harvinaissairaan oman aktiivisuuden merkityksestä ja vertaistuen mahdollisuuksista.
Järjestöjen sosiaaliturvaopas on päivitetty vuodelle 2024. Opas tarjoaa selkeää ja ajantasaista tietoa sosiaaliturvan, palvelujärjestelmän ja muiden tukimuotojen kiemuroista.
Alkuvuodesta 2023 Hengitysliitto selvitti yhdessä Apteekkariliiton kanssa ennakkoasenteita hengitettävien lääkkeiden lääkevaihdon laajenemisesta. Loppuvuodesta toteutettiin seurantakysely siitä, kuinka hengitettävien lääkkeiden vaihto oli onnistunut.